William Golding
Kärpästen herra
Lord of the Flies, 1954
Otava, 2001
Suomentanut Juhana Perkki
264 s.
Vaaleatukkainen poika hivuttautui alas kalliolta ja lähti pyrkimään laguunia kohti. Vaikka hän oli riisunut yltään koulunsa tunnuksella merkityn villapaidan ja riiputti sitä kädessään, hänen harmaa paitansa oli tumma hiestä, ja hiukset liimautuivat kosteaan otsaan. Pitkä viidakkoon viilletty ura värähteli kuumuudesta. Hänen kiipeillessään vaivalloisesti köynnöksen ja katkenneiden puunrunkojen joukossa jokin lintu lehahti ilmaan hänen edestään punaisen ja keltaisen kirjavana välähdyksnä kimeästi kirkaisten, ja kuin kaikuna siihen vastasi toinen ääni hieman kauempaa.
"Hei!" ääni sanoi. "Odota minua!"
Toisen maailmansodan aikaan joukko englantilaisia koulupoikia päätyy autiolle saarelle lentokone onnettomuuden seurauksena. Pojat valitsevat joukostaan johtajan ja määräävät säännöt. Sääntöjen noudattaminen ja yhdessä pysyminen tuottavat kuitenkin ongelmia. Riidat lisääntyvät ja lopulta poikajoukko jakautuu kahtia.
William Golding sai Kärpästen herra -teoksestaan vuonna 1983 Nobelin kirjallisuuspalkinnon, enkä yhtään ihmettele miksi. Sen sijaan, että kirjoittaisi perinteisen haaksirikkoromaanin, hän keskittyi tutkimaan ja kuvailemaan ihmismieltä. Tässä tapauksessa englantilaisten sivistyneiden koulupoikien muuttumista väkivaltaisiksi villi-ihmisiksi.
Kärpästen Herran päähenkilöihin kuuluvat Ralph, Jack, Possu ja Simon. Ralph valitaan joukon johtajaksi ja hän toivoo pelastumista ja korostaa muille jatkuvasti merkkitulen tärkeyttä. Jack, kuoropoikien johtaja, edustaa kirjassa villiä ja alkukantaista puolta. Hän tuntee voimakasta vetoa villisikojen metsästykseen ja tappaminen, väkivalta sekä vallantunne tuovat hänelle tyydytystä. Possu on lihava, silmälasipäinen joukon syrjitty poika, joka ajattelee asioita järjellä. Hän pohtii jatkuvasti, kuinka aikuiset toimisivat samassa tilanteessa. Simon puolestaan ymmärtää jo kirjan varhaisessa vaiheessa, että pahuus on jokaisessa ihmisessä itsessään.
Lepattava sinertävänvalkoinen ura halkaisi taivaan. Hetkistä myöhemmin sen ääni tavoitti heidät kuin jättiläisruoskan sivallus. Laulu kohosi tuskanhuudoksi.
"Peto tappakaa! Kurkku leikatkaa! Veri laskekaa!"
Kauhu synnytti uuden samean, kiihkeän ja sokean vietin.
Kirjan alku on varsin valoisa, kaikki on pojille vain suurta tutkimusmatkaa ja leikkiä. Salakavalasti kirjan edetessä poikajoukko luisuu yhä kauemmas sivistyksestä. Vähitellen asiat ja poikien mielet muuttuvat synkiksi ja väkivaltaisiksi ja lopulta he jopa surmaavat kaksi toveriaan. Kirja huipentuu tilanteeseen, jossa pojat ovat vain vaistojensa varassa saalistavia ja pakenevia eläimiä ilman käsitystä oikeasta ja väärästä.
Pidin Kärpästen herrasta paljon. Kirja saa pohtimaan, kuinka lähellä eläimellisyys on meitä, kuinka ihmisellä on taipumus tehdä pahaa ja entä jos vain yhteiskunnan avulla tuo meissä jokaisessa asuva taipumus voidaan hillitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti