Stephen King - Piina

Stephen King
Piina

Misery, 1980

Tammi, 1989
Suomentanut Ilkka Rekiaro
312 s.










Paul Sheldonin mieleen pulpahti ensimmäistä kertaa selvä ajatus: Minä olen pulassa. Tässä naisessa on jotain outoa.

Kirjailija Paul Sheldon on kyllästynyt menestysromaaniensa päähenkilöön, Misery Chastainiin. Niin kyllästynyt, että antaa Miseryn kuolla viimeisimmässä romaanissaan. 

Lumimyrskyn seurauksena Paul ajaa onnettomuuden ja herää eräänä talviaamuna oudossa paikassa koviin kipuihin murtuneiden jalkojensa vuoksi. Onnettomuudesta hänet on pelastanut Annie Wilkes, entinen sairaanhoitaja, joka kutsuu itseään Sheldonin suurimmaksi faniksi. Pikkuhiljaa selviää, että Annie on ottanut hänet vangikseen. 

Annie ei ole tyytyväinen uusimpaan Misery-kirjaan, joten Paulin on nyt sovitettava tekonsa. Annie ostaa hänelle pakan paperia ja kirjoituskoneen ja käskee hänen herättää Misery henkiin. Vakavasti loukkaantuneella Sheldonilla ei ole mahdollisuuksia vastustaa. 

Piinan viehätys Kingin muihin teoksiin verrattuna piilee siinä, että se ei sisällä yliluonnollisia elementtejä. Piina keskittyykin psykologiseen kauhuun ja siihen, kuinka kauhua voi löytää kaikkialta.  

Naisen ääni kutsui häntä pökerryksistä. Hän avasi silmänsä ja näki, että tämä osoitti häntä haulikolla. Naisen silmät kimalsivat raivokkaasti. 
- Jos kaipaat noin kovasti päästä vapaaksi, Paul, Annie sanoi, - minä päästän sinut ilomielin.  

Herbjørg Wassmo - Lasi maitoa, kiitos

Herbjørg Wassmo
Lasi maitoa, kiitos

Et glass melk takk, 2006

Otava, 2008
Suomentanut Katriina Huttunen
397 s.






Kymmenen yli viisi. Se ei ainakaan ollut oikein. Dorte riisui isän kellon kädestään. Ehkä Jumala oli päättänyt, ettei tätä osaa elämästä mitattaisi?

15-vuotias Dorte asuu Liettuassa äitinsä ja sisarensa Veran kanssa. Elämä on ankeaa, rahasta on pulaa eikä pikkukylästä löydy töitä. Pian perhe on pisteessä, ettei raha tunnu riittävän edes vuokranmaksuun. Tämän vuoksi Dorte tarttuu syöttiin ja päättää lähteä Ruotsiin, sillä hänelle on luvattu sieltä paikka tarjoilijana. Työn todellinen luonto paljastuu jo matkalla ja Dortelle selviää, että hänet on tuotu Ruotsiin seksiorjaksi. 
Ruotsissa norjalainen sutenööri Tom ostaa Dorten, mikä ilmeisestikin koitui Dorten pelastukseksi kuolemalta. Norjassa hän tutustuu Laraan, joka hoitaa Dorten kuntoon ja opettaa kuinka asiakkaiden kanssa pitää olla. Kun Tom pidätetään, Dorte jää oman onnensa nojaan kielitaidottomana vieraaseen kaupunkiin. Dorte joutuu turvautumaan rahan saamiseksi keinoon, jonka parhaiten taitaa.

Lasi maitoa, kiitos on järkyttävä lukukokemus. Vieläkin kamalammaksi kirjan teki tieto siitä, että Wassmo luki teostaan varten raportteja ihmiskaupasta ja vieraili seuraamassa oikeudenkäyntejä. Dorten tarinassa siis on varmasti todenperäisyyttä sekotettuna fiktioon. 

Kirjan miehet kuvataan ällöttävinä omaa etuaan tavoittelevina hirviöinä. He kohtelevat naisia kuin eläimiä, eivätkä anna heille minkäänlaisia ihmisarvoja. Naiselle saa tehdä mitä haluaa, miten haluaa ja milloin haluaa. Naiset eivät ole ihmisiä, vaan käyttötavaraa, joilla tienataan rahaa. Naisilta riistetään oikeus määrätä kehostaan ja heidät lannistetaan täysin uhkailemalla, pelottelemalla, kiristämällä ja pahoinpitelemällä.

Kirja oli rankkaa luettavaa, mutta kieli ja kerronta ovat sujuvaa, helppoa ja pysyvät aiheessa. Vaikka Lasi maitoa, kiitos oli kielellisesti nopealukuista, minun täytyi välillä pitää lukutaukoja todellisen pahanolon tunteen vuoksi.

Oli vaikea tietää mikä oli ennen ja mikä jälkeen, kun kaikki oli yötä ja maistui hienoksi jauhetulta lyijyltä. Hän sekosi järjestyksessä mutta teki päätöksen. Se mitä hän muisti oli tärkeää. Kaiken sen muun, sen mikä ei voinut olla todellista, hän antoi mennä ohi.

Vladimir Nabokov - Lolita

Vladimir Nabokov
Lolita, 1955

Gummerus, 2011
Suomentaneet Eila Pennanen ja Juhani Jaskari
384 s.









Lolita, elämäni valo, kupeitteni tuli. Minun syntini, minun sieluni.
Lo-li-ta: kolme kertaa kielen kärki hypähtää kitalaella ja koskettaa kolmannella hampaita.
Lo. Lii. Ta.

Tarinan minä-kertojana toimii salanimensä takana piilotteleva Humbert Humbert. Hän on aina tuntenut itsensä erilaiseksi kuin muut: hän nimittäin on jo pitkään tiedostanut viehtyvänsä ainoastaan lapsen ikäisistä tytöistä. Lolita onkin rohkeasti ja uskottavasti kirjoitettu tarina aiheesta, jota pidetään tabuna: aikuisen miehen eroottisesta rakkaudesta nuoreen 12-vuotiaaseen tyttöön.

Humbert Humbert on kirjallisuuden tutkija, joka vuokraa huoneen yksinhuoltaja Charlotte Hazen asunnosta. Tuossa talossa hän tutustuu ja ihastuu Charlotten ihmeen ihanaan tyttäreen, Dolores "Lolita" Hazeen. Humbert päättää mennä naimisiin Charlotten kanssa, saadakseen olla Lolitan lähellä. Muutaman kuukauden yhteiselon jälkeen käykin niin, että tapaturman seurauksena Charlotte kuolee. Humbert päättää lähteä Lolitan kanssa matkalle kierrellen pitkin Pohjois-Amerikkaa motellista toiseen. Humbert Humbert riutuu rakkaudesta Lolitaa kohtaan ja Lolita kai antaakin käyttää itseään hyväksi milloin mitäkin palkkiota vastaan.

Vaikka kirjan päähenkilö onkin varsin epämiellyttävä ja hänet on helppo tuomita, Lolita ei ollut päällimmäiseltä tunnelmaltaan ällöttävä taikka kammottava. Kirjan kerronta on huikeaa. Nabokov kirjoittaa hurjasti, kauniisti, raskaasti ja pakahduttavasti. Kerronta on hidasta ja venytettyä, välillä tulee tunne, ettei tarina etene lainkaan. Tietyllä tapaa pikkutarkka kuvailu tuntuu sopivan Humbert Humbertin häiriintyneelle mielelle, mutta kertoo myös hänen yksinäisyydestään ja päänsä sisällä tapahtuvasta riutumisesta.

En ihmettele, miksi kaikki eivät pidä Lolitasta, saati, että se kiellettiin heti ilmestymisensä jälkeen. Tunnustan silti sen paikan kirjojen klassikoissa.

Hän oli Lo, vain Lo, aamulla; pituus neljä jalkaa kymmenen tuumaa toisessa jalassa nilkkasukka. Hän oli Lola housuasussa. Hän oli Dolly koulussa. Hän oli Dolores pisteviivalla. Mutta minun sylissäni hän oli aina Lolita.

Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

Timo K. Mukka
Maa on syntinen laulu, 1964

Gummerus kustannus, 2013
229 s.












Laulu on laulajan rinnassa syntynyt silloin
kun sumu on raskaana maannut
järven aalloilla
kerran laulajan sydän on täyttynyt kivusta
kauniin lempeän laulun on laulaja laulanut kerran
kauan sitten on sumussa itkien liikkunut laulu
ja väristen tuskaa ja ikävää
maa on ottanut sen

Se kaunis maa on kätkenyt laulun syvälle
sairaaseen multaan
ja sumussa itkee laulajan
syntinen syntinen laulu

Timo K. Mukan esikoisromaani Maa on syntinen laulu seuraa Siskonrannan kylän asukkaiden elämää vuoden ajan. Tarinan keskiössä on päähenkilön, Mäkelän Martan, aikuistuminen ja seksuaalinen herääminen lestadiolaisessa yhteisössä. Pienen kylän ahdistavaa elämää värittävät kiihkeä uskonnollisuus ja vahva seksuaalisuus sekä niiden välinen ristiriita. Romaanin ilmestyessä vahvat seksuaalisen ja uskonnollisen hurmoksen kuvaukset olivatkin aikalaisille liikaa ja teos sai hyvin vihamielisen vastaanoton.

Kirjassa uskonnollisuus kuvataan hyvin hurmoksellisena ja arkielämästä irti olevana. Saarnaajan saapuessa pitämään seuroja, kaikki kyläläiset tulevat kuuntelemaan hyvin tuomitsevaa saarnaa. Seurat päättyvät usein seksuaalissävytteisesti. Saarnamies on kuvattu kaksinaismoralistisena hahmona, joka uskonnon varjolla käyttää seksuaalisesti hyväksi erästä kylän tyttöä samalla pitäen tälle kovia saarnoja. Saarnaajan puheet ovatkin ahdistavaa ja syyllistävää luettavaa, eikä Jumalan rakkaudesta ei ole tietoakaan. Toisaalta kyläläiset tuntevat selvästi suurta mielihyvää, kun rypevät synnintuskissaan ja saavuttavat sitä kautta hurmoksellisen tilan.

- Minä sanon teille te syntiset: te olette syöneet Kristuksen veren ja lihan ja nyt hänen verensä huutaa kostoa ja hyvitystä tälle kauhealle teolle. Te olette syntymästänne saakka rikkoneet Jumalan pyhät käskyt, murhanneet ja tappaneet. Katso, kuin koston enkelinä tulee Herra, eikä pelastusta löydy.

Maa on syntinen laulu on hyvin karu ja naturalistinen teos. Seksuaalisuus ja seksi kuvataan kyynisesti lähes pelkkänä tunteettomana himona, eikä rakkaudella tunnu olevan mitään tekemistä henkilöhahmojen seksuaalisessa kanssakäymisessä. Vaikka kirjassa on paljon seksikuvauksia, ne ovat pääosin hillittyjä ja toteavia, eikä niillä ole alettu mässäilemään. Kirjassa Martta tuleekin raskaaksi, eikä lapsen isästä ole tarkkaa tietoa. Kirjan loppu on surumielinen, mutta ei täysin vailla toivoa. Ehkä lapsi symbolisoikin uuden alkua ja muutosta.

Kirja on kielellisesti taitava sekoitus runoutta, henkeäsalpaavia luontokuvauksia ja yksinkertaista kerrontaa. Tunnelma on läpi kirjan ahdas ja surumielinen, mutta samalla luonnon ylistävien kuvausten ja runojen ansiosta kaunis. Henkilökohtaisesti pidin paljon kirjan hahmojen tavasta puhua murteella ja käyttää murresanoja, kuten kläppi. Maa on syntinen laulu käsittelee ihmisiä ja ihmisluontoa varsin karusti ja onkin hämmentävää, kuinka vasta 19-vuotias Timo K. Mukka on saanut luotua näin kypsän ja mieleenpainuvan teoksen. Kirja antoi ainakin allekirjoittaneelle paljon miettimisen aihetta ja varmasti palaan teoksen pariin uudemmankin kerran.

Voi rakkaani
sydän on kylmä
ja sammalta käteni kasvaa
Minun reiteni mullassa hajoova maaksi
Ja haudalla risti jo lahona on.
Olen maa.
Olen maa johon tahdot.

William Golding - Kärpästen herra

William Golding 
Kärpästen herra

Lord of the Flies, 1954

Otava, 2001
Suomentanut Juhana Perkki
264 s.









Vaaleatukkainen poika hivuttautui alas kalliolta ja lähti pyrkimään laguunia kohti. Vaikka hän oli riisunut yltään koulunsa tunnuksella merkityn villapaidan ja riiputti sitä kädessään, hänen harmaa paitansa oli tumma hiestä, ja hiukset liimautuivat kosteaan otsaan. Pitkä viidakkoon viilletty ura värähteli kuumuudesta. Hänen kiipeillessään vaivalloisesti köynnöksen ja katkenneiden puunrunkojen joukossa jokin lintu lehahti ilmaan hänen edestään punaisen ja keltaisen kirjavana välähdyksnä kimeästi kirkaisten, ja kuin kaikuna siihen vastasi toinen ääni hieman kauempaa.
"Hei!" ääni sanoi. "Odota minua!"

Toisen maailmansodan aikaan joukko englantilaisia koulupoikia päätyy autiolle saarelle lentokone onnettomuuden seurauksena. Pojat valitsevat joukostaan johtajan ja määräävät säännöt. Sääntöjen noudattaminen ja yhdessä pysyminen tuottavat kuitenkin ongelmia. Riidat lisääntyvät ja lopulta poikajoukko jakautuu kahtia.

William Golding sai Kärpästen herra -teoksestaan vuonna 1983 Nobelin kirjallisuuspalkinnon, enkä yhtään ihmettele miksi. Sen sijaan, että kirjoittaisi perinteisen haaksirikkoromaanin, hän keskittyi tutkimaan ja kuvailemaan ihmismieltä. Tässä tapauksessa englantilaisten sivistyneiden koulupoikien muuttumista väkivaltaisiksi villi-ihmisiksi.

Kärpästen Herran päähenkilöihin kuuluvat Ralph, Jack, Possu ja Simon. Ralph valitaan joukon johtajaksi ja hän toivoo pelastumista ja korostaa muille jatkuvasti merkkitulen tärkeyttä. Jack, kuoropoikien johtaja, edustaa kirjassa villiä ja alkukantaista puolta. Hän tuntee voimakasta vetoa villisikojen metsästykseen ja tappaminen, väkivalta sekä vallantunne tuovat hänelle tyydytystä. Possu on lihava, silmälasipäinen joukon syrjitty poika, joka ajattelee asioita järjellä. Hän pohtii jatkuvasti, kuinka aikuiset toimisivat samassa tilanteessa. Simon puolestaan ymmärtää jo kirjan varhaisessa vaiheessa, että pahuus on jokaisessa ihmisessä itsessään.

Lepattava sinertävänvalkoinen ura halkaisi taivaan. Hetkistä myöhemmin sen ääni tavoitti heidät kuin jättiläisruoskan sivallus. Laulu kohosi tuskanhuudoksi.
"Peto tappakaa! Kurkku leikatkaa! Veri laskekaa!"
Kauhu synnytti uuden samean, kiihkeän ja sokean vietin.

Kirjan alku on varsin valoisa, kaikki on pojille vain suurta tutkimusmatkaa ja leikkiä. Salakavalasti kirjan edetessä poikajoukko luisuu yhä kauemmas sivistyksestä. Vähitellen asiat ja poikien mielet muuttuvat synkiksi ja väkivaltaisiksi ja lopulta he jopa surmaavat kaksi toveriaan. Kirja huipentuu tilanteeseen, jossa pojat ovat vain vaistojensa varassa saalistavia ja pakenevia eläimiä ilman käsitystä oikeasta ja väärästä.

Pidin Kärpästen herrasta paljon. Kirja saa pohtimaan, kuinka lähellä eläimellisyys on meitä, kuinka ihmisellä on taipumus tehdä pahaa ja entä jos vain yhteiskunnan avulla tuo meissä jokaisessa asuva taipumus voidaan hillitä.

Ian McEvan - Sementtipuutarha

Ian McEvan
Sementtipuutarha

The Cement Garden, 1978

Otava, 2009
Suomentanut Eva Siikarla
135 s.








En tappanut isääni, mutta joskus minusta tuntui että autoin häntä matkaan. Ja lukuun ottamatta sitä, että hänen kuolemansa osui yhteen erään oman ruumiillisen kehitykseni rajapyykin kanssa, se tuntui merkityksettömältä verrattuna siihen mitä sitten seurasi.

Sementtipuutarha on brittikirjailija Ian McEvanin esikoisteos. Tarinan keskiössä on perhe, jonka molemmat vanhemmat menehtyvät yllättäen. Äidin kuolema salataan ja perheen neljä lasta, Julie, Jack, Sue ja Tom jäävät yksin asuttamaan suurta puutarhan ympäröimää taloa. Yllättävä vapauden tunne ja traumaattinen kokemus hämmentää lapsia ja perheenjäsenten asemat ja suhteet toisiinsa vääristyvät.

Toiseksi vanhin lapsista, viisitoistavuotias Jack toimii tarinan kertojana. Aloin kesken lukemisen kuitenkin miettimään, kuinka luotettava kertoja hän on. Jack tuntuu kulkevan välillä täysin omissa maailmoissaan, eikä huomioi ympäröiviä ihmisiä. Toiset sisarukset vaikuttavat kukin tekevän omaa konkreettista surutyötään vanhempien kuoleman jälkeen, mutta Jack pääosin makaa saastaisessa huoneessaan, masturboi ja on kirjaimellisesti lian peitossa.

Koko kirjan ajan aika tuntuu pysähtyneeltä. Päivät sekoittuvat toisiinsa, eikä tapahtumien aikaväliä pysty hahmottamaan. Lasten keskenään viettämä aika talossa kestää kuitenkin vain kesäloman ajan. Ympärillä olevat talot on hylätty aikaa sitten tai niitä ollaan purkamassa. Talossa ei käy vieraita ja viimein roska-autokin lakkaa käymästä. Myös koti muuttuu saastaiseksi loukoksi; on tukahduttavan kuuma, joka puolella lentelee kärpäsiä, on likaista, talossa haisee mätä ja kuolema. Juuri tämä eristyneisyys ja tapahtumien ajankohta mahdollistavat kirjan järkyttävät tapahtumat.

Ahmaisin kirjan parissa tunnissa. Vaikka se tuntuikin likaiselta ja suttuiselta, en vain voinut lopettaa lukemista kesken, joten kai se kertoo kuinka hyvin kirja piti otteessaan. En itseasiassa tiedä inhottiko lukukokemuksessa minua enemmän kaikkialla vellova saastaisuus vaiko sisarusten vääristyneet roolileikit.

Julie vaihtoi kuvitellun konepistoolin veitseen ja sanoi painaessaan sen kurkulleni: - Hiukan harmia sinusta vielä niin vetäisen tästä. Sitten hän painoi nyrkin nivusteni lähelle. - Tai tästä, hän kuiskasi dramaattisesti, ja me nauroimme molemmat.